Siivousterapiaa

On se hyvä, että välillä on sadepäivä, niin ehtii saada sisälläkin jotakin aikaan. Nimittäin aurinkoisena päivänä ei meinaa millään malttaa viettää sisällä aikaa. Sen kyllä sitten huomaakin ihan jo hiekan määrästä, jota lattioilla ajelehtii..

Hyviä unia!

Makuuhuoneemme sisustus on vähän jäänyt paitsioon. En jotenkin ole jaksanut panostaa tähän huoneeseen, vaikka niin kovasti kauniisti sisustetuista ja viimeistellyistä makkareista tykkäänkin. Eilen pistin kuitenkin tuulemaan ja toin keväisiä sävyjä tähänkin vähän unohdettuun huoneeseen.

Arkista kauneutta..

..voi löytää monista eri paikoista. Esikoinen vähän hymähteli, kun pysäytin hänen leivänleikkuunsa ja nappasin muutamia kuvia maalaispatongista, joka mielestäni oli illan pehmeässä valossa mielettömän kaunis..

Vauhtiviikonloppu!

Viikonvaihteeseen on mahtunut Vappumeininkien lisäksi keskimmäisen syntymäpäivät, joilla vieraili viisitoista iloista ja suloista nuorta neitiä. Tänään retkeilimme omalla porukalla, vähän väsähtänyt olo ei mennyt kokonaan vauhdikkaan viikonlopun piikkiin, vaan näyttäisi siltä, että kevätflunssa yrittä tosissaan iskeä allekirjoittaneeseen.