Asiantuntija äänessä: Puuseppä

Tervetuloa lukemaan Talosanomien uutta osiota, jossa kysymme rakennus- ja sisustusalan ammattilaisilta kiperiä kysymyksiä pinnalla olevista aiheista. Tästä lähtien löydät kaikki aiheeseen liittyvät artikkelit saman Asiantuntija äänessä-tunnisteen alta!

Tuntui enemmän kuin luonnolliselta aloittaa Talosanomien uusi osio vierailemalla sen ammattilaisen verstaalla, jonka luota kaikki oikeastaan alkaa. Vielä muutama vuosikymmen sitten puuseppä oli henkilö, jota ilman kotia ei rakennettu. Talot runkorakenteistaan lähtien olivat ja ovat onneksi osittain vieläkin kirvesmies- ja puusepäntyön aikaansaannosta. Myös keittiöt ja irtokalusteet tilattiin paikalliselta puusepältä, ellei rakentamismahdollisuutta ja -osaamista löytynyt omasta perhepiiristä. Näitä huonekaluja on varmasti monessa kodissa vieläkin.

IMG_9980
IMG_9974

Sitten koitti iloinen 80-luku ja mdf-levyn luvattu vuosikymmen. Hullaannuttiin joukolla helppoudesta, keveydestä, nopeudesta ja hinnasta. Puusepältä työn tilaaminen koettiin yhtäkkiä hitaaksi ja vanhanaikaiseksi. Nyt kohtuuhintaiset kiiltävän valkoiset huonekalut olivat kaikkien saatavilla.

Hullaantumisella on kuitenkin ollut hintansa. Yhtäkkiä kaappien kulmat repsottivat, kosteus pääsi tunkeutumaan mdf-levystä rakennetun pöytätason alle ja sohvan lastulevyinen runko murtui. Kaivattiin jälleen ammattilaisia, oikea puu ja käsityö tulivat takaisin muotiin.

Tässä karkeasti yleistettynä viimeiset vuosikymmenet. Nyt kysymme Puuseppä Jarkko Pilviseltä Puustikista, mitä hän tästä kaikesta ajattelee?

Jarkko perusti Puusepänverstas Puustikin puolitoista vuotta sitten. Takana oli vuosien kokemus puusepän työstä ja veistämisestä. Tarkkaan harkittuaan Jarkko totesi, että laadukkaille käsityönä tehdyille kalusteille riittää kyllä asiakaskuntaa, joten ratkaiseva askel oli aika ottaa.

IMG_9997
IMG_9972

1. Mitä ajattelet tämän päivän sisustamisesta? 

Koen positiiviseksi asiaksi rohkeuden. Massatuotannosta huolimatta ihmiset uskaltavat kaiken aikaa enemmän tehdä kotinsa omannäköisikseen. Toisaalta vieläkin tyydytään usein ”tylsiin”  ja helppoihin ratkaisuihin.

Puuseppänä haluaisin ravistella ihmisiä heräämään, että muitakin ratkaisuja on. Kun malttaa vähän säästää, voi hankkia iättömän kalusteen, joka kestää isältä pojalle. Samalla toimii vastuullisesti ja ekologisesti.

Kunnioitan taitavien suunnittelijoiden töitä. Esimerkiksi Artekille suunnittelevien töissä näkyy laatu. Toisaalta, vaikka tuote olisi miten taidokkaasti brändätty ja hyvin suunniteltu, huono materiaali voi pilata sen. Tuntuu järjettömältä, että kalusteesta, joka on pääosin mdf-levyä voidaan nimen takia maksaa tuhansia euroja. Onko tämä vastuullista kuluttamista?

IMG_9971

2. Mitä ajatuksia Ikea sinussa herättää? 

Ikean kalusteilla on ilman muuta paikkansa. Opiskelijan tilanne on usein se, että jos haluaa saada kodin kalustettua, eikä perittyjä huonekaluja juuri ole, voi ne hankkia kaikki kerrallaan vaikkapa sieltä Ikeasta. Toisaalta peräisin tässäkin vastuullisuutta. Tarvitseeko kaikkea saada kerralla?

Omaan asuntooni eivät sarjatuotantona, ilman oikeaa puuta valmistetut kalusteet mahdu.

3. Puusepäntyön haasteet? Entäpä parhaat puolet? 

Puusepäntyö on jollakin tasolla myös taiteen tekemistä. Ainakin, jos tavoitteena on minun tapaani luoda kokonaan omaa mallisto ja tyyli tehdä huonekaluja. Palkitsevinta ja samalla haastavinta on ottaa vastaan ja toteuttaa asiakkaan pyytämä tilaustyö. Monta kertaa olen saanut asiakkaalta vain karkeat suuntaviivat tehtävälle työlle ja loppu jää minun näkemykseni ja makuni varaan. 99% asiakkaista on tyytyväisiä lopputulokseen. Puuseppänä taivun monenlaisiin toiveisiin, ronskeista viikinkikalusteista siroihin tyylihuonekaluihin!

Tähänastisen urani ehdottomasti vaikein, haastavin ja mieluisin työ on juuri nyt työn alla oleva sohva. Tuota tosin on hyvin vaikea pukea sanoiksi.. Itse sohva edustaa tyyliltään Viikinkiä, mutta näyttävän ja täysin ainutlaatuisen siitä tekee sohvan selkänojassa roikkuva kotka, tarkemmin sanottuna griffin. Eikä nyt puhuta mistään pienestä otuksesta, vaan siipien kärkiväli on liki kolme metriä, ja siivet on tehty sulka kerrallaan, täysin käsityönä. Muutenkin koko griffin on käsityönä veistetty ja sen asettelu/asento ovat venyttäneet hahmotuskykyni ja veistotaidot äärimmilleen. Tiesin urakkaan ryhtyessäni että tästä ei todellakaan tule helppoa, mutta varmasti kaiken vaivannäön arvoista kylläkin. Kyseessä on siis tilaustyö ja tuossa yhdistyy juuri se haastavuus ja työn paras puoli. Vaihekuvia tästä on jo nyt nähtävillä Puustikin Facebook profiilissa, kannattaa kurkata.

IMG_9978
Kuva lainattu Puustikilta.
Kaiken aikaa valmistuva kotkasohva. Kuva lainattu Puustikilta.
IMG_9964

4. Mikä erottaa Puustikin työn muista?

Valittu tyyli, tai tyylit, on suurin erottava tekijä. Täysin samanlaisia kalusteita ei taida kovin moni Suomessa tehdä. En väitä olevani Suomen paras puuseppä, mutta juuri valittu tyyli ja rohkea asenne auttavat eteenpäin. Ilman omakehua sanoisin myös, että veistotaidot antavat hurjasti lisämahdollisuuksia huonekalujen toteuttamiseen. Omasta mallistosta Viikinki-tyylin kalusteet ja edellämainittu sohva antavat tästä ehkä parhaiten esimakua.

IMG_9991
5. Kuinka vastaat seuraavaan: 
”Haluaisin tilata kaksimetrisen talonpoikaistyylisen ruokapöydän kuultovalkoisena, paljonko suunnilleen siitä maksaisin, entäpä milloin se on valmis?”
– Tuon kokoisena pelkkä ruokapöytä on noin 1100 €, ruokaryhmänä 2200 €. Tällä hetkellä toimitus menee joulukuun tietämille.
Käytännössä voit saada siis puusepän käsityönä suomalaisesta puusta valmistaman tuotteen samalla hinnalla ja samalla aikataululla, kuin sarjatuotantona ulkomailla tuotetun kokonaisuuden, joka on valmistettu ehkäpä mdf-levystä. Nämä ovat valintoja, joita kannattaa pohtia tarkkaan!

Puustikin töitä oli nähtävillä myös Jyväskylän Asunmessuilla kohteessa Villa Muurame!
Puustikin töitä oli nähtävillä myös Jyväskylän Asunmessuilla kohteessa Villa Muurame!
IMG_9999
6. Mitä muuta haluaisit työstäsi tai puusepän työstä yleensä kertoa? 
 Kannattaa tutustua osoitteeseen www.puustikki.fi, Puustikin blogiin ja ehdottomasti myös Puustikin facebook profiiliin, ”tykkää” -napin klikkaaminen ei sekään ole pahasta. Jos sinulla on jokin kahjonkin tuntuinen idea huonekalun tai puuhun liittyvän sisustuksen osalta, kannattaa ottaa yhteyttä. 😉 Muutenkin kannattaa huonekaluja valitessa kääntää katsetta Puustikin puoleen. Tilatessa saat rahoille takuulla vastinetta ja itsellesi todella laadukkaan, yksilöllisesti valmistetun huonekalun. Eikä sovi unohtaa että samalla tuet kotimaista yrittäjyyttä, mainittakoon että työllistän tässä vaiheessa itseni lisäksi yhden henkilön.

kollaasi

Comments

Leave a comment

name*

email* (not published)

website