Esittelyssä: handmade by KOTONA

DIY, handmade by KOTONA
ASUKAS  Pia Artinsalo 48v, nainen handmade by KOTONA- tuotemerkin takaa

KOTI Rivitalokaksio, asumisoikeusasunto 50m2

talolyhty

Meillä on monenlaisia tapoja suhtautua vastoinkäymisiin. Pian tapa on sellainen, josta meistä moni voisi ottaa oppia. Pitkän työuran jälkeinen työttömyys, vastoinkäymiset ihmissuhteissa ja radikaalit muutokset tulotasossa vievät helposti pohjan jalkojen alta. Pia päätti kuitenkin nähdä muutokset mahdollisuutena ja alkoi aktiivisesti etsiä itselleen uusia uria.

Omistusasunto vaihtui pienempään asumisoikeusasuntoon, jonka Pia remontoi varsin kohtuullisella budjetilla kauniiksi kodiksi. Aina töitä tehneenä Pia ei osannut eikä halunnut vain olla paikallaan ja odotella uutta työtilaisuutta, vaan alkoi miettiä elämänsä suuntaa uudelleen. Käsillä tekeminen oli ollut naisen intohimo aina ja nyt tuli tilaisuus unelman toteuttamiselle. Näin syntyi handmade by KOTONA, jonka valikoimista löytyy moderneja, minimalistisia ja leikkisiä sisustustuotteita sekä arjen käyttöesineitä.

– Aloitin kirjaimellisesti työskentelyn täällä kotona, josta tuote saikin nimensä. Tällä hetkellä käsityöläisen työpiste sijaitsee kodin makuuhuoneessa. Joulunaika on työllistänyt Pia niin, ettei tuoliin ole pahemmin kerennyt istahtaa.

-Ihmiset ovat ottaneet tuotteeni upeasti vastaan ja tilauksia on riittänyt!

Pia Artinsalo, handmade by KOTONA
Pia Artinsalo, handmade by KOTONA, pilvityyny
työpöytä, eames

Pian kaunis koti on sisustettu yksinkertaisesti ja selkeästi. Aikuiset lapset asuvat jo omissa osoitteissaan, joten tämän kodin Pia remontoi oman makunsa mukaan. Pääväreinä toimivat musta ja valkoinen. Ajan myötä kerätyt design kalusteet ovat saaneet kavereikseen pieninä palasina 50-luvun tyyliä. Jos Pia kaipaa kotiinsa ja huonekaluihinsa muutoksia, hän tarttuu toimeen itse. Tämä nainen ei sahaa, vasaraa tai porakonetta pelkää!

ritamatto, string pocket, havannankoira
Käsi toimii avainripustimena, tölkin Pia on tuunnannut itse. Liitutaulutaloja myy Handmade by KOTONA
Käsi toimii avainripustimena, tölkin Pia on tuunnannut itse. Liitutaulutaloja myy handmade by KOTONA
musta seinä, tupla kupla
Hyllyt on hankittu Ikeasta. Lasinaluset ja keittiövälineet Pian omaa tuotantoa.
Hyllyt on hankittu Ikeasta. Lasinaluset ja keittiövälineet Pian omaa tuotantoa.
Herkkupalaa odotellessa..
Herkkupalaa odotellessa..
IMG_9432
Tuikkukupit handmade by KOTONA
eames tuolit, ruokailutila, valo

-Turhaa tavaraa en tykkää kerätä, koristeenakin olevilla esineillä on kodissa tarkka ja mietitty paikka. Olen visuaalinen perfektionisti ja tuunaan usein myös arjen käyttötuotteet tyyliini sopiviksi.

Kodista löytyy hauskoja ja oivaltavia yksityiskohtia.
Kodista löytyy hauskoja ja oivaltavia yksityiskohtia. Suloinen Bella on jo 13-vuotias.

-Suurin haaveeni on, että tulevaisuudessa voisin työllistää itse itseni ja saada jopa elantoni käsityö-yrittäjänä, toteaa Pia lopuksi. En yhtään ihmettele, vaikka tämä haave lähitulevaisuudessa toteutuisikin. Sinnikkyyttä, uskoa unelmiin ja roppakaupalla asennetta, niitä ei tältä naiselta puutu. (Pian ykkösharrastus on muuten moottoripyöräily, sekin kertoo naisesta jotain!)

Haluaisitko hankkia vielä kohtuuhintaisia, kauniita käsityönä valmistettuja ihanuuksia pukinkonttiin? Se onnistuu vaikkapa tätä kautta:

https://www.facebook.com/kotona.sisustustuotteet

 Yhteistyössä:

handmadebykotona_logo

Comments

Muuttuvakotini Päivi S
Reply

Ite olen kans nyt työttömänä ja elämä muutaman kerran potkinut päähän parin vuoden aikana. Miettinyt kans, että mille tästä alkaa ko rakennusala näyttää täällä tosi surkealta ja muutenkin työllisyys. Ite kans tykään tehä käsillä, sisustaa, sommitella ja tuunata vanhaa. Mahtavaa ko olet Piia löytänyt tuon sinun jutun ja olen monesti ihallut tuotteitasi, on niin minun näköisiä. Iso peukku täältä ko olet saanut elämäsi ns. raiteille ja löytänyt kivaa tekemistä ja toivottavasti saat tästä loppuelämän työn. Pitää jouluksi pukinkonttiin tilata jotain kivaa 🙂
Hyvää syyskuuta sinne Piia ja Jenni <3

Jenni

Kiitos! <3 <3

Leave a comment

name*

email* (not published)

website