Esittelyssä: Hurmaava ensimmäinen yhteinen koti – Jukkatalo

Kaupallinen yhteistyö Jukkatalo 

vaaleanpunainen maali lastenhuone

Heidin ja Tatun valinta rakentaa omakotitalo ensimmäiseksi yhteiseksi kodiksi ei ehkä ole tyypillisin ratkaisu parikymppisille. Oma koti tuntui kuitenkin vuokralla asumisen sijaan heille parhaalta vaihtoehdolta, joten rakentamispäätöksen jälkeen projekti eteni nopeasti. 

ASUKKAAT Tatu ja Heidi, tytär Adessa 2 vuotta

KOTI Jukkatalon 1. kerroksinen muuttovalmis koti 108m2, pohjakuva artikkelin lopussa.

Rohkeasti rakentamaan

Tatu ja Heidi etsivät tonttia Oulun seudulta ja kun sopiva tuli kohdalle, toimivat he nopeasti. –  Rakentamispäätös syntyi oikeastaan helposti, mielestämme on järkevämpi maksaa omaa kotia, kuin vuokraa. Ja kun rakennushaaveet ovat sopivan maltillisia, on ne myös taloudellisesti mahdollista toteuttaa. – Kaikki materiaalit tulivat tähän kotiin Jukkatalolta,mutta pinta -ja sähkötöistä vastasimme itse, kertoo sähkömiehenä työskentevä Tatu. Projekti eteni nopeasti ja seitsemässä kuukaudessa talo oli jo muuttovalmis.

muuttovalmis jukkatalo

– Teimme pohjaratkaisuun muutamia pieniä muutoksia, mutta pitkälti koti noudattelee valmiin talomallin linjaa. Rakennusprojekti eteni sujuvasti, meille oli hyötyä siitä, että Tatu työskentelee itsekin rakennusalalla.

Tatu ja Heidi valitsivat kotiin vaaleat ja ajattomat pintamateriaalit yhdessä Jukkatalon sisustussuunnittelijan kanssa. – Halusimme ajattoman valkoisen keittiön ja riittävästi kaappitilaa. Myös oma huone Adessalle ja erillinen työhuone ovat parhaita asioita tässä kodissa.

jukktalo, olohuone
jukkatalo, asu hyvin
jukkatalo, olohuone
takka, keinuhevonen
leinikki

Heidi opiskelee ja erillinen työhuone tarjoaa siihen rauhallisen paikan

työhuone, sisustus
työhuone

Pehmeän pastellista

Kodin värimaailma on kevyt ja pehmeän pastellinen. – Kuvailisin sisustustyyliämme hillityksi, yksinkertaiseksi ja vaaleaksi. – Koitamme olla keräämättä liikaa tavaraa ympärillemme, näin siivoaminenkin on helpompaa. Kerrostalon jälkeen erillinen kodinhoitohuone on ihana arjen helpottaja.

Adessan omaan huoneeseen valittiin vaaleanpunainen seinä. Leikkitilaa on paljon, vaikka useimmiten lelut kyllä löytyvät silti olohuoneen puolelta.

suodatinpussivalaisin, suodatinpaperi valaisin

Makuuhuoneen valaisimen Heidi on itse askarrellut suodatinpusseista, hyviä ohjeita löytyy googlettamalla! 

kodinhoitohuone, musta pyykkiteline

Treeniä ja hyvää ruokaa

Tatun ja Heidin arkeen kuuluu tiiviisti liikunta ja hyvä ruoka, uuden kodin keittiössä kelpaakin kokkailla. – Halusimme tähän keittiöön riittävästi kaappitilaa niin, että kaikki astiat saa helposti mahtumaan kaappien taakse piiloon.

keittiö, yläkaapit
avokadoleipä
keittiö, muovimatto, jukkatalo

”Emme juuri kohdanneet ihmettelyä, vaikka olimme rakentamista aloittaessa vasta parikymppisiä. Hyvin voisimme kuvitella rakentavamme uudelleen, nuorena jaksaa nauravat Heidi ja Tatu”

olohuone, sisusus, jukkatalo

Tatun ja Heidin koti esitellään Jukkatalon Asu Hyvin lehdessä, josta löytyy lisäksi kaksi muuta mielenkiintoista kotitarinaa, pääset lukemaan lehden ilmaiseksi täältä!


jukkatalo, pohjakuva

 

Leave a comment

name*

email* (not published)

website