Esittelyssä: Rennon moderni Harmaja, Kannustalo

Kannustalo Harmaja eteinen
ASUKKAAT Isä yrittäjä, Äiti , 2 lasta 1v ja 4v

KOTI Kannustalo Harmaja 148 muunnos, pohjakuva artikkelin lopussa

Iloinen, nuorekas ja ihan itse tehty on tämä Kannustalon moderni Harmaja, jossa vierailimme eräänä loppusyksyn päivänä.

Taloprojekti sai oikeastaan alkunsa rouvan siskon rakennushaaveiden myötä. -Sisko kehotti vierailemaan Kannustalon sivuilla, sieltä löysin modernin Harmaja 148 mallin. Tiesin heti, että jos joskus rakentaisimme, tämä olisi meidän kotimme! Loppujen lopuksi taloprojektimme valmistui jo ennen siskoa, he muuttavat Kannustalon Vihervaaraansa ensi keväänä.

Kannustalo harmaja säleikkö

Projekti lähti etenemään jouhevasti perheen otettua yhteyttä paikalliseen talomyyjään. Alkuperäistä Harmaja 148 talomallia hieman jatkettiin, jolloin makuuhuoneiden kokoa saatiin kasvatettua.

Rakentamisessa ei pidetty kiirettä. Perhe asui ihan rakennuspaikan naapurissa ja talo valmistui omin käsin pikkuhiljaa. Kahden vuoden päästä talopaketin saapumisesta perhe sai muuttaa uuteen kotiinsa.

Kodin pystytys hoidettiin Kannustalojen toimesta napakassa pakkasessa. Ammattitaitoinen pystytysporukka hoiti hommansa kolmessa päivässä. Tämän jälkeen rakentamisesta otti päävastuun perheen isä. Sukulaiset olivat isona apuna rakentamisen eri vaiheissa.

Koti sijaitsee maalla, ihan perheen isän mummolan naapurissa. Verhoja ei tämän kodin olohuoneessa näkösuojaksi kaivata, ainoat seuralaiset ovat tontin rajalla laiduntavat hevoset. -Rauha ja tila ovat ehdottomasti tämän tontin parhaita puolia. Kuitenkin pikkukaupungin palvelut sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä.
Kannustalo Harmaja
Hevoset, Lato

Hartiapankkirakentajat lähtivät rohkeasti projektiin, vaikka aiempaa kokemusta ei uudisrakentamisesta ollutkaan. -Matkalla oppi monenlaista. Muun muassa sen, että pikkukaupungin rautakauppojen perusvalikoimien ulkopuolelta otettavat materiaalit sai etsiä ihan itse. Omista valinnoista kannattaa kuitenkin pitää kiinni, itsellehän sitä ollaan kotia rakentamassa!

Kannustalo Harmaja eteinen

Kannustalon Harmaja on ensimmäisiä moderneja valmistalomalleja Suomessa.

-Esittelyjä ei tällä seudulla juuri ollut, ja kävimme Harmajassa vasta sen jälkeen kun talokaupat oli tehty.

Erityisen onnistuneena perhe pitää väljää ja ilmavaa tunnelmaa, joka kodissa vallitsee.

-Lisäksi makuuhuoneet ovat riittävän suuria. Laadukas arkkitehtityön kädenjälki näkyy kodissa. Kannustalon 2,8m huonekorkeus ja suuret ikkunat tekevät kodista valoisan.

Kannustalo Harmaja eteinen
Kannustalo Harmaja
Eteisen seinällä on perheelle tärkeä taideteos, perheen isän mummolta peritty, taiteilija Onni Kososen maalaus.
Kannustalo Harmaja eteinen
eteinen Harmaja Kannustalo
Huonekalut ovat iloinen sekoitus vanhaa ja uutta. Matto on ?:)
Huonekalut ovat iloinen sekoitus vanhaa ja uutta. Matto on perheen isän äidin itse tekemä!
olohuone Harmaja Kannustalo
olohuone Harmaja

Kodin lattiat ovat Karelia-Upofloorin Saima Design-parkettia , väreinä ampiaispesän harmaa Wirkkala ja valkomattalakattu Lumi.  Keittiö on Ikeasta, ja se on palvellut perheen mukaan loistavasti! Kaappitilaa saatiin mahdutettua keittiöön paljon. Musta väri on ryhdikäs ja sopii tummiin ikkunapokiin hyvin.

Kannustalo Harmaja
Ikea Keittiö Kannustalo Harmaja
Keittiö, ruokapöytä, aalto
makuuhuone

Vanhempien makuuhuoneesta on luonteva kulku pukuhuoneeseen, kylpyhuoneeseen ja kodinhoitotiloihin.

 Makuuhuoneen ikkunastakin saa ihailla laiduntavia hevosia

makuuhuone kannustalo harmaja

 

 

Saunan haapalauteet ovat oman metsän puista. Vaalea sauna on raikas ja valoisa. Paneelit Kallio-haapapaneli Kärävä Oy
Saunan haapalauteet ovat oman metsän puista. Vaalea sauna on raikas ja valoisa. Paneelit Kallio-haapapaneli Kärävä Oy
Isot mattakaatat ovat tyylikkäät ja turvalliset.
Isot mattalaatat ovat tyylikkäät ja turvalliset.
Lastenhuoneen sisustukseen saavat lapset itse vaikuttaa!
Lastenhuoneen sisustukseen saavat lapset itse vaikuttaa!
Harmaja, Kannustalo
Vierashuoneen tehostevärinä on iloinen keltainen
Vierashuoneen tehostevärinä on iloinen keltainen
Kannustalo, harmaja
Vierashuoneessa
vierashuone kannustalo harmaja
String pocket

Kodin seinät ovat pääosin maalattuja. Takkaa kehystää rapattu betoniseinä. Samaa eläväpintaista seinää löytyy myös puku- ja kodinhoitotiloista. Pintamateriaalit ovat läpi talon ajattomia ja yhdenmukaisia. Neutraali väritys antaa vapauden leikkiä väreillä muussa sisustuksessa.

Tämän kodin sisustustyyli on rennon moderni. -Tykkään selkeästä skandinaavisesta tyylistä. Iso osa huonekaluista odotti valmiina varastossa uuteen kotiin pääsyä. Kodin varsinainen sisustaja on perheen äiti. -Yritän muistaa hyväksyttää suunnitelmani myös muilla!

Kannustalo Harmaja

Ensi keväänä perhettä odottavat ulkona pihatyöt. Suurin työ on kuitenkin siellä jo tehty. Nurmikko istutettiin jo vuotta ennen muuttoa!

pohjapiirros

Perheen top3 vinkit tuleville rakentajille ovat:

1. Hanki kunnon työkalut! Se maksaa kyllä itsensä takaisin.

2. Suunnittele, suunnittele, suunnittele!

3. Pitkä pinna on koko perheellä tarpeen!

 

 

 

 

Linkit:

Kannustalo

Karelia parketit

Saima Design

Ikea Keittiöt

Kallio-haapapaneli Kärävä Oy 

Herättikö artikkeli kysymyksiä? Kysy rohkeasti, selvitämme vastauksen! 

Yhteistyössä,

 

kannustalologo

 

 

 

Comments

Lotta
Reply

Valoisa koti! Ja ihana tuo takan taustaseinä.

Essi
Reply

Kaunis koti. Olisin kiinnostunut tiedosta, mikä maalauskäsittely kyseessä tuossa takan taustaseinässä?

Jenni

Essi, kyseessä on rapattu betoniseinä! 🙂

Essi
Reply

Kiitos 🙂

Kerttu
Reply

Kaunis ja valoisa koti – ulkoa harmaa ja sisältä valoisa! Itsellä on samankaltainen haaveissa. Mahtaisitko saada selville talon ulkomaalin sävyn?

Jenni

Selvitelläänpäs maalinsävyä! 🙂

Jenni

Moi Kerttu! Ulkomaali on Teknoksen NORDICA EKO, värisävy on NCS värikartasta S5500-N

Kerttu
Reply

Kiitos nopeasta vastauksesta! 🙂 Tästä on meille paljon apua, kun valitaan talon ulkomaalia.

Kati
Reply

Hei!

Mikä on tuon kauniin vaaleanharmaan terassiöljyn (?) väri? Onko sävytettyä puuöljyä? Täydellisen värinen, tahdon tuollaisen! 🙂

Jenni

Selvitelläänpä oikea sävy, pysy kuulolla! 🙂

TinttiR
Reply

Terassi on käsitelty Tikkurilan Valtilla, sävy kelonharmaa. 🙂

johanna
Reply

Hei,
Onko talon pilarit ja rimoitukset maalattu samalla sävyllä kuin julkisivu? Kuvassa näyttäisivät hieman erivärisiltä… Entä mikä on ulko-oven sävy?
Onko Harmajalle tyypillistä, että ikkunan karmit on ulkopuolelta noin slimmit? Todella hyvännäköiset! 🙂

Jenni

Moi Johanna! Selvittelen vastaukset asukkaalta, olehan kuulolla!

Maarit
Reply

Mikä laatta on eteisessä?

Leave a comment

name*

email* (not published)

website