Esittelyssä: Tuhansien tarinoiden talo

ASUKAS Nainen 28v ohjaaja, kondiittori, pukuompelija

KOTI Yli satavuotias hirsitalo maalla, tupa, 3 kammaria, wc, sauna

Kohde12_ulkoa7
Kohde12_tupa15

Ensimmäisenä ei tule mieleen, että tämän talovanhuksen on herättänyt henkiin nimenomaan alle kolmekymppinen sinkkunainen. Täällä metsien keskellä, pienen sivutien varrella avautuu aidan takaa näkyville piparkakkutalo, joka ei ole säikähtänyt vuosien tuulia ja tuiskuja vaan on vanhentunut arvokkaasti.

Koti on nähnyt ja kuullut elämää yli sadan vuoden ajalta. Tukkijätkien tarinat varmasti erosivat nuoren perheen toivorikkaasta tulevaisuuden suunnittelusta. Sota-ajan hiljaiset työvuodet nämä hirret ovat myös kuullet. Ei siis ihme, että astuessamme kameroinemme talon pirttiin, tuntuu kuin olisimme astuneet ajassa harppauksen taaksepäin. Paksut hirret vaimentavat kesän äänet, ikkunalaudalla kukkivat pelakuut ja pellavaverhot heiluvat hiljaa tuulessa.

Kohde12_keittio3
Kohde12_keittio2
Kohde12_eteinen1

Mutta aloitetaan alusta. Siitä miten nuori nainen päätyi tänne, piparkakkutalon asukkaaksi? – Paikan löysin työkuvioiden kautta. Olin haaveillut ikiomasta kodista jo useamman vuoden. Vanhat omistajat olivat etsineet hiljaisuudessa sopivaa uutta omistajaa tälle paikalle. Halusivat myydä sellaiselle joka kunnioittaa vanhaa. Olin onnellinen, kun he lopulta päätyivät myymään talon juuri minulle, nainen kertoilee. 

Nämä hirret ovat kuulleet ainakin tuhat tarinaa

Remontti etenee vähitellen, talon henkeä kunnioittaen. -Mitä enemmän saan alkuperäisiä materiaaleja säästettyä, sen parempi. Suuressa tuvassa hirsiseinät ja hirsikatto ovat näkyvissä. Lattiat ovat valkoiseksi maalattua lautaa. Keittiön nikkaroi asukkaan puuseppä-veli.

– Mitat vanhassa talossa ovat aina vähän niin ja näin, mutta onneksi täällä ei tarvitse millintarkkaa ollakaan. Yläkaappien poisjättäminen on ollut hyvä ratkaisu, joka avarsi tupaa entisestään. Upea, kolmemetrinen ruokapöytä on myös veljen käsialaa. Pöydän kansilankut ovat mummon puutarhan koivuista.

Kohde12_tupa17
Kohde12_tupa22
Kohde12_tupa7
Kohde12_tupa13
Kohde12_tupa19

Suuri tulisija lämmittää taloa talvisaikaan. Siellä paistuvat myös leivät ja muut herkut. Leipää riittää jaettavaksi asti. Talkoolainen saakin usein mukaansa leipäkiitoksen.

Räsymatot taas ovat löytö torilta, jossa näytteilleasettaja luopui rekvisiitastaan varsin huokealla hinnalla. Pesukertoja matot tosin tarvitsivat useita, ennen kuin päätyivät lattioille. Huonekalut ovat poikkeuksetta vanhoja ja arvonsa tuntevia. Kirpparilöydöt ovat sulassa sovussa käsityönä tehtyjen- ja perintökalusteiden joukossa.

Täällä ei tunnu pätevän mitkään lainalaisuudet, vaan olemme astuneet sisälle elämykseen. Oman maan raparperista tehdyn piirakan ja tuoreen kahvin äärellä olisi hassua puhua trendeistä, muodeista ja viimeisimmistä hankinnoista. Täällä kuuluu puhua elämästä.

Kohde12_tupa3
Kohde12_tupa18
Kohde12_resepti3
kohde12_ponttouuni
Kohde12_makkari6

Jokaisesta talon huoneesta löytyy tulisija. Pönttöuuni lämmittää myös makuukammaria, jonka hirret ja katon talon asukas maalasi valkoisiksi. Huonekalut ovat mukaan tarttuneita aarteita matkan varrelta. 

Puulla lämpenee talon jokainen huone

 – Aivan kuin olisin aavistanut asuinpaikkani vuosia sitten, niin helposti huonekalut ovat täältä paikkansa löytäneet. Ehkäpä totta tosiaan olimme talon kanssa tarkoitetut toisillemme.

Kohde12_makkari7
Kohde12_makkari3
Kohde12_makkari1
Kohde12_makkari4
Kimput asukas on sitonut oman maan kukkasista.
Kimput asukas on sitonut oman maan kukkasista.

Talvella seuraa vintillä pitivät oravat niin ahkeraan, että ne jouduttiin päästämään paremmille metsästysmaille. Haudatut eläimet houkuttelivat paikalle hieman suurempia petoja, aamulla pihapiiri oli täynnä susien jälkiä. Nuori nainen ei kuitenkaan tunnusta pelkäävänsä. -Kun antaa niiden olla rauhassa, eivät nekään minua häiritse. Toki pimeinä pakkasiltoina tulee auto ajettua aikalailla ovensuulle.

Vaikka vanhassa talossa työmaa on loputon, on koti saanut varastettua asukkaansa sydämen.- Täällä remonttia voi tehdä omaan tahtiin, kesällä aika kuluu enemmän puutarhassa. Edellinen asukas jätti perinnöksi mittavat kasvimaat. Perunat, porkkanat ja sipulit riittävät hyvin talven tarpeiksi. Nokkosia ja lipstikkaa kuivatellaan syksyllä varastoon.

Pihapiiri on ajalleen tyypillinen. Pitkä navetta on kätkenyt sisäänsä aikanaan työkoneet ja eläimet. Nyt tila toimii varastona ja aarteiden löytöpaikkana. Monet vanhat esineet ovat päässeet uudelleen käyttöön ja esille vinttien kätköistä.

Kohde12_ulkoa8
Kohde12_ulkoa2
Kohde12_ulkoa10
Vanha sauna on kuulunut aikanaan talon pihapiiriin. Nyt se on naapurin puolella aitaa.
Vanha sauna on kuulunut aikanaan talon pihapiiriin. Nyt se on naapurin puolella aitaa.

 

Kohde12_eteinen4

Tämä talo asukkaineen jatkaa tarinaansa varmasti vielä pitkään. Ehkäpä, jos oikeen kauniisti pyydämme, pääsemme kurkistamaan näiden verhojen raosta sisälle myös silloin, kun maassa on hanki ja järvet jäässä. Kuvitelkaapa vain mielessänne, joulukuusi ja näillä ikkunoilla palavat kynttilät. Tonttujahan tämä talo on silloin täynnä, tottakai!

Kohde12_makkari5

Comments

Neea
Reply

Onpa viehättävä miljöö!

Outi
Reply

Ah ja voi, mikä talo. <3

Lotta
Reply

Kiehtova paikka!

Heiid
Reply

Ihanaa, että mummun ja papan talossa asuu ihminen joka sitä selkeästi arvostaa <3

Tuolla on lapsena tullut vietettyä monet hetket. Tutkien vanhaa navettaa ja sen aarteita sekä serkkujen kanssa ulkona leikkien. Ja tosiaankin: se tuore pulla puu-uunista….

Talo näyttää entistä ihanammalta huolellisen entisöinnin lopputuloksena!

Jenni

Voi, upeaa, että löysit isovanhempiesi kodin meiltä Talosanomista! Koti oli todellakin elämys myös meille kuvaajille, ihanaa, että se jatkaa elämäänsä hyvissä käsissä! 🙂

Mari
Reply

Mahtavaa, että ihmiset elävät unelmaansa! Minulle tällainen on vielä haave. Jospa se eläkepäivillä kesämökkinä toteutuisi, tai iloitaan siitä että joku muu elää todeksi tällaista unelmaa,eihän kaikkea itse tarvitse omistaa :). Mekin eletään nyt toisenlaista unelmaa; uutta modernia kotia.

Jenni

Niin totta, unelmoida pitää, toteutumisella ei edes niin väliksi! 🙂

Katja
Reply

Niin mukavaa, kun sinkutkin osaa elää näin juurevasti.

Jenni

Täältä ei totta tosiaan juurevuutta puuttunut.Aito ja alkuperäinen kuvaa tätä kotia varsin hyvin 🙂

Leave a comment

name*

email* (not published)

website