Esittelyssä: Uusi koti eläkkeellä – Omatalo

Kaupallinen yhteistyö Omatalo

ASUKKAAT  Raija ja Heikki ja Pomo-koira.

KOTI Omatalon muuttovalmis Aino-koti 75,5 m2, pohjakuva artikkelin lopussa.

Heikin ja Raijan rakas kesämökkipaikka muuttui pariskunnan pysyväksi osoitteeksi, kun tontille nousi viime keväänä uusi koti. Pariskunta tarttui rohkeasti mahdollisuuteen rakentaa.  – Kysyimme tarjouksen kolmelta eri talotoimittajalta, saimme kuitenkin ehdottomasti parasta palvelua Omatalon myyjältä, Pasi Tossavaiselta. Toiveenamme oli muuttovalmis kahden aikuisen kompakti koti. Pienillä muutoksilla tämä löytyi Omatalon mallistosta valmiina, Heikki kertoo. Heikin ja Raijan koti valmistui hyvissä ajoin jo ennen Omatalon kanssa sovittua muuttopäivää. – Työt sujuivat oikeastaan etuajassa kaiken aikaa. Maatyöt aloitettiin huhtikuussa ja muuttamaan pääsimme jo syyskuun lopussa.

omatalo, rakentaminen
Omatalo, rakentaminen eläkkeellä

Suomalaista kirvesmiestyötä täytyy kehua,

työnjälki on ollut alusta loppuun asti priimaa!

– Heikki

omatalo, rakentaminen eläkkeellä
omatalo, muuttovalmis

 

Esteetön koti

Heikin ja Raijan 78 neliön koti tuntuu järkevän pohjaratkaisun ansiosta neliöitään suuremmalta. – Saimme tänne tilavan kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen ja saunan, riittävästi säilytystilaa ja mökkivuosien jälkeen vieläpä sisävessan, se on arjen luksusta, nauraa Heikki. Kodin tilat suunniteltiin esteettömiksi, niin että kulkeminen on myös tulevaisuudessa helppoa. – Pihapiirissä on jo aikaisemmin rakennettu tallirakennus, josta löytyy huone vierailemaan tuleville ystäville, lapsille ja lastenlapsille.

muuttovalmis omatalo, uunisepät, itämainen matto

Taideteokset, aidot itämaiset matot ja vuosikymmeniä mukana kulkeneet antiikkihuonekalut kuuluvat Heikin ja Raijan sisustukseen

omatalo, muuttovalmis, talopaketti
kodinhoitohuone

Raija ja Heikki saivat mökkitontille pysyvän kodin.

Nyt on aikaa rakkaille harrastuksille, käsitöille,

musisoinnille ja ulkoilulle.

saunan panelointi
kuusipaneeli, sauna

 

Huolettomat pintamateriaalit

Pintamateriaalit valittiin Omatalon yhteistyökumppaneiden kautta. – Halusimme valkoisen sijaan tämän kauniin helmenharmaan keittiön, joka on Topi-Keittiöiden valikoimista. Keittiön välitilaan valitsimme vähän voimakkaamman laatan, joka on osoittautunut tosi sopivaksi ja mieluisaksi valinnaksi, kertoo Raija. Koirakodissa mattapintainen tumma laminaatti on huoleton valinta.

topi-keittiöt
topi-keittiöt

 

Rakas koti

Kodin huonekalut ovat vuosikymmeniä mukana kulkeneita aarteita, joista uuteen kotiin valittiin kaikkein rakkaimmat. – Ikonityyppinen taulu, jonka olen saanut joskus nuorena saa aina paikkansa kodissamme. Nukumme parisängyssä, jossa on jo Raijan isovanhemmat ja vanhemmat nukkuneet ja vanha kaappikello on isoisän perintöä, kertoo Heikki. Pariskunta on vuosien saatossa kerännyt  itselle tärkeitä taideteoksia, jotka on nyt ripustettu uuden kodin seinille. – Eläkkeellä koti on vielä entistä tärkeämpi paikka, maailman tärkein, Raija ja Heikki toteavat.

omatalo
omatalo

Heikin ja Raijan terveiset muille rakentamista suunnitteleville kuuluvat – Rohkeasti vain, Omatalo hoiti projektin niin hienosti alusta loppuun, että uskallamme kyllä suositella rakentamista myös muille.

Kalusteet: Topi – keitttiöt

Takka: Uunisepät Sointu

Lattiat: Laminaatti RTV Jyväskylä

Laatat, tapetit ja maalit: RTV Jyväskylä

 

Yhteistyössä:

Leave a comment

name*

email* (not published)

website