Kaunista iltaa

IMG_0154

Jouluinen viikonloppu meni toipuessa hypersuper täydestä viikosta. Paitsi että erilaiset mielenkiintoiset työkuviot, myös uuden talon pohjatyöt työllistivät meitä tällä viikolla. Nyt voi kuitenkin vähän jo tuulettaa, ensimmäinen etappi on nimittäin saavutettu, kun talon paikka on valmis perustusmiehiä varten! Ensi viikolla valmistuvat siis talon perustukset, lupaan teille kyllä kuvia siitä työvaiheesta!

Postauksen kuvat ovat muuten tasan vuosi sitten otettuja! Nyt maisemat näyttävät aika paljon toisenlaisilta, mutta rakentaja ei valita, vaan kiittää näistä joulukuisista juhannussäistä!

IMG_0148

Viikonloppuna ehdin tehdä vähän jouluostoksia ja käytiinpä tänään jo perinteeksi muodostuneissa kauneimmissa joululauluissa. Tämä väliaikainen asuntokin tuntuu koko ajan enemmän kodilta, eikä vähiten siksi, että olen lisäillyt jouluisia juttuja kotiin vähän joka puolelle. Joulua jäämme viettämään tähän kotiin ja se tuntuu nyt tosi hyvältä ratkaisulta. Ei kiirettä, eikä reissuja, juuri sitä olemme nyt vailla.

IMG_0143

Ensi viikolla vielä tehdään ahkerasti töitä, muutaman isomman kirjoitustyön ja kuvauksen deadlinet lähestyvät ja vielä pari Talosanomien esittelyäkin julkaistaan ennen joulua. Ensi viikonloppuna ajattelin kuitenkin laskeutua jouluun ja jäädä rehelliselle joululomalle. Sekin tuntuu erittäin hyvältä ratkaisulta! 😉

Tässä vähän kuulumisia täältä, mitäpäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 🙂

XXX Jenni

Comments

Lyde
Reply

Vau, teillä alkaa siis pian tapahtua, se on ihana vaihe kun työ ja talo alkaa muuttuu suunnitelusta todeksi 🙂

Jenni

Kyllä, stressitasot ainakin laskevat huomattavasti kun pääsee pelkän suunnittelun sijasta oikeasti edistämään projektia!

Leave a comment

name*

email* (not published)

website