Keittiössä

keittio3

Kaiken tämän joulun keskellä keittiö on keventänyt ilmettään vaivihkaa. Ei mitä isompaa, mutta pieniä mukavia piristyksiä. Ei ole mikään salaisuus, että olen siirtelijä. Parasta on, kun vaikkapa keittiön saa ihan puts plank, ja sitten rauhassa saa asetella kippoja ja kuppeja uusiin asetelmiin.

Se on muten mielenkiintoista, että itselleni tämä siirtely- ja sisustusharrastus on merkki siitä, että maailmassa on kaikki suurin piirtein kohdillaan. Kun tulee aikoja, että tuulet puhaltavat vähän voimakkaammin ei silloin paljon siirrellä eikä rakennella asetelmia. On se sitten jooga, juoksu, kutominen tai kuppien siirtely, niistä kannattaa pitää kiinni myös aikoina, kun elämä antaa lusikan sijaan ämpärillä huolia ja murheita. Ihan liian helposti ainakin allekirjoittanut unohtaa itsensä, kipponsa ja kuppinsa sekä lenkkarinsa kiireen tai murheen kohdatessa ja on sitten entistäkin väsyneempi.

Pitäkää ystäväiset kiinni harrastuksistanne joulukuun kiireissäkin, se aika maksaa itsensä takuulla takaisin!

Niin, siitä keittiöstähän minun piti puhua, mutta meni keittiöpsykologiaksi, again!

Jenni
keittio1
keittio2

 

 

Comments

Lotta
Reply

Silmää hiveleviä asetelmia! Mistä nuo öljypullot löysit? Vai onko taaimmaisessa saippuaa..?

Jenni

Seita Shop Täältä tarttui pullot matkaan toinen on tiskiaine ja löytää altaan vierestä varmasti paikkansa! 🙂

Tiina
Reply

Viisaita ajatuksia! 🙂

Jenni

🙂

Leena
Reply

Seesteistä. Niin kaunista.

Jenni

Kiitos <3

Leave a comment

name*

email* (not published)

website