Maasta se pienikin ponnistaa..

..taimi nimittäin. Ihan vielä ei kovin kummoisia gourmetannoksia näistä meikäläisen yrteistä rakenneltaisi. Mutta kun sitkeästi jaksaa taimia roudata sisälle kylminä öinä ja hallaharsoa levitellä kasvimaalle, niin kesäkuun puolella saa jo nauttia oman maan antimista! Eli jos jossakin, niin puutarhatöissä maltti on valttia.

IMG_9508

Omalla kasvimaalla on nyt itämässä porkkanaa, pinaattia, persiljaa, salaattia, sipulia, timjamia ja kurkkuyrttiä. Täällä on hyödyllinen vinkki jokaiselle hyötypuutarhurille! Jutussa kerrotaan, mitkä kasvit toimivat luonnonmukaisina tuholaisten torjujina puutarhassa. Tämän jutun innostamana istutin itsekin kurkkuyrttiä, jonka pitäisi auttaa osaltaan taistelussa tuholaisia vastaan.

IMG_9520
IMG_9531
Puutarhurin paras apulainen!
Puutarhurin paras apulainen!
Patjarikko ei ole syötävää, mutta kaunis se on!
Patjarikko ei ole syötävää, mutta kaunis se on!
IMG_9532

Hartaasti vaalimiani lehtikaaleja sen sijaan kohtasi tuholainen, jonka torjuntaan olisi tarvittu yrttejä voimakkaampia aseita. Perheen nelijalkainen kuvitteli mitä ilmeisemmin olevansa sukua ulkonäkökaimalleen lampaalle, kun päätti eräs iltapäivä ”vähän maistella” mamman yrttejä. Lopputuloksena oli hävityksen kauhistus sivuterassilla. Multa, pahviruukun palaset ja taimiraukat oli levitelty iloiseksi sekasotkuksi. On sanomattakin selvää, että kyseessä oli itsehillintäharjoitus parhaasta päästä. Laskin sataan, kun mielessäni vilisivät uhkaavasti villakoirarukkasten kuvat.. Sain ihmeen kaupalla pelastettua muutaman taimista, nyt ne ponnistavat uuteen alkuun kasvimaalla.

Noh, vähän lähti lapasesta, mut laitatko sen kameran pois....
Noh, vähän saattoi lähteä lapasesta…

Täynnä odottamattomia uhkia on siis wannabe-puutarhurin arki. Sitkeyttä ja kärsivällisyyttä (ominaisuuksia, joita ei tietenkään juuri täältä luonnostaan löydy) harjoitellaan ahkerasti!

Jenni

IMG_9521

Leave a comment

name*

email* (not published)

website