Esittelyssä: Moderni Mummola

ASUKKAAT Pappa 54 myyntipäällikkö, Mummu 53 hammashoitaja sekä vierailevat lapset ja lastenlapset

KOTI 80-Luvulla rakennettu 190 neliön omakotitalo pohjoisessa Suomessa

Keittiönpöytä on Valantin suunnittelema, lasilevy teetettiin erikseen pöydän pintaa suojaamaan. Leivinuuni on paikallisen muurarin muuraama. Aikaa se on kestänyt hyvin, uunille ikää on kertynyt 25 vuotta.

Pääsin tekemään Talosanomiin juttua modernista mummolasta. Tämä koti on jo 26 vuoden ikään ehtinyt, mutta läpikotaisen remontin läpikäynyt puutalo, joka on alunperin rakennettu Salvostalo-talovalmistajan mallistosta. Kodin sisustus on muuttunut vuosien varrella tasaisesti. Laadukkaat perusasiat ovat kuitenkin pysyneet kaiken aikaa muutoksissa mukana. Talon asukkaat, viisi lasta kasvattaneena, nauttivat nyt valkoisista pinnoista, sohvista ja matoista. Ja takuulla ansaitusti! Kuitenkin, mummulassa saavat lastenlapset touhuta sydämensä kyllyydestä. Pappa pedanttina vain huolehtii suojia sohvien peitteeksi!

kirjasto_poyta2
Mummulassa lastenlapset saavat touhuta sydämensä kyllyydestä

Talossa on kokonaisuudessaan noin 190 neliötä, joista suurin osa tilavassa olohuoneessa sekä keittiössä. Olohuoneen ikkunoista voi nähdä rauhallisen ja suojaisan pihapiirin. Suuret kuuset tarjoavat aurinkoon avautuvalle takaterassille niin hyvin suojaa, että jo maaliskuussa voi takin huoletta riisua pois ja nauttia päiväkahvinsa.

Talonpoikaiskalusteet pehmentävät mummulan modernia ilmettä ja tuovat valkoiseen sopivasti särmää. Talon siivousintoinen emäntä on karsinut pois kaiken ylimääräisen pienesineistön. Tosin lamput ovat yksi pariskunnan heikkouksista ja sen voikin kuka tahansa  kodissa vieraileva huomata.

kirjasto_poyta
kirjasto
Talonpoikaiskalusteet

pehmentävät

mummulan modernia

ilmettä

olohuone
Remontin yhteydessä olohuoneen ja kirjaston välille rakennettin lasiseinä, joka toteutettiin Tiivin ikkunoilla. Talon kaikki väliovet ovat alkuperäisiä, kertaalleen maalautettuja.  Olohuoneen sohva on Adean mallistosta. Nojatuoli raheineen Valantin Iso-Onni. Kattolamppu kartellin ja jalkalamppu Artekin A809

Yläkertaan vievät portaat sijoitettiin yhteen talon makuuhuoneista. Portaat Westwood
Yläkertaan vievät portaat sijoitettiin yhteen talon makuuhuoneista. Portaat Westwood
Eero Aarnion tuplakuplaa kodista löytyy jo kahdessa koossa
Eero Aarnion tuplakuplaa kodista löytyy jo kahdessa koossa
keittio_detail

Uusi remontoitu keittiö on myönnytys mustalle. Moderni keittiö tuokin kokonaisuuteen sopivasti rouheutta. Remonttiin liittyy hauska tarina, joka sai alkunsa kodinhoitohuoneen kalusteiden uusimisesta. Remontista tuli sittemmin epidemia, samanlaisella tahdilla se eteni huoneesta toiseen, kunnes lopputulolksena oli uudet pinnat joka huoneessa, laattoja ja parketteja myöten! Ja jottei elämä kävisi tylsäksi, rakennettiin yksikerroksiseen taloon pieni yläkerta ja poikkiharja ilmettä antamaan. Unohtaa ei pidä myöskään talon päädyn saamaa lasierkkeriä, takapihan lasitettua terassia, eikä pihalle noussutta parilatoa. Papan vapaa-aika onkin mennyt vasaranvarressa jo monen vuoden ajan ja nyt on aika nauttia aikaansaannoksista. Tosin haave uuden rakennusprojektin aloittamisesta on alkanut kyteä..

keittio
Keittiö kivitaso on kestävä ja tyylikäs, mutta roiskeet ja pienetkin tahrat mustassa nkyvät helposti, joten pyyhkiä sitä saa ahkerasti. Liesituuletin Savo
Keittiö kivitaso on kestävä ja tyylikäs, mutta roiskeet ja pienetkin tahrat mustassa nkyvät helposti, joten pyyhkiä sitä saa ahkerasti. Liesituuletin Savo
keittio_detail2
uuni
Papan vapaa-aika on mennyt vasaranvarressa jo monen vuoden ajan ja nyt on aika nauttia aikaansaannoksista.
ulkoa_kuisti
lasiterassi

Talon ulkoverhous on alkuperäinen. Ikkunat on remontin yhteydessä vaihdettu. Ikkunatoimittajaksi valikoitui Tiivi.
Talon ulkoverhous on alkuperäinen. Ikkunat on remontin yhteydessä vaihdettu. Ikkunatoimittajaksi valikoitui Tiivi.
Kotia on vaikea tunnistaa alkuperäisekseen. Uusilta vierailta on tullutkin talon iästä varsin villejä arvauksia!

Ulkomaanmatka jos toinenkin lienee uponnut tähän rakkaaseen harrastukseen. Uudessa saunassa saunominen kuulemma voittaa lomamatkan kuitenkin sata-nolla työnsä puolesta paljon reissaavan talon isännän mielestä.

Kodin henki syntyy ihmisistä, mutta kaunis ja esteettinen ympäristö tukee osaltaan sen hengen syntymistä.  Koti kirjoitetaan aina isolla kirjaimella, talon emäntä toteaa. Näihin sanoihin minunkin on helppo yhtyä.

teekuppi_kynttilat

Comments

Ode
Reply

Mitä materiaalia takapihan lasiterassin valkoinen ”lattia” on?

Jenni

Lasiterassin valkoinen lattia on hiottua lankkua, joka on maalattu Betolux-lattiamaalilla.

I.R
Reply

Taidokkaasti otettuja kuvia, Jenni, tästä sinullekin varmasti rakkaasta kohteesta. 🙂 Etenkin viimeisen kuvan kohdalla tuli tunnelma aivan liki. Loistavaa. Tuo lasierkkeri on todella tyylikäs ja viihtyisän näköinen…

Jenni

Kiitos! 🙂 Eikö vain ole kaunis ja valoisa tämä moderni mummola!

Leave a comment

name*

email* (not published)

website