Pääsiäistunnelmia ja etsintäkuulutus: hyvä pihasuunnittelija haussa!

Pääsiäinen alkaa olla vähitellen paketissa. Tekipä hyvää olla tekemättä varsinaisesti mitään kovin hyödyllistä. Kun juoksee arkisin kellon kanssa kilpaa, tuntuu Pääsiäisen pyhät suorastaan ruhtinaallisen pitkiltä. Pääsiäiseen kuuluvat meilläkin ne perinteiset, mämmi ja pääsiäiskukko, joka onnistuu joka vuosi piilottamaan kätkönsä niin, että kaverista ei näy vilahdustakaan. 6-vuotias, joka haluaa vielä täysillä uskoa niin hammaskeijuun kuin pääsiäiskukkoonkin, tämä näkymätön kukko harmittaa ihan erityisen paljon.

Pääsiäisestä alkaa se paras aika vuodesta. Kevät, jolloin jokainen auringonsäde tuntuu lottovoitolta, toisin kuin kesällä, kun auringon olettaakin paistavan. En ole juurikaan kesäihminen, mutta toukokuu, sitä minä rakastan. Enkä tietenkään vähiten heräilevän puutarhan vuoksi! Tontillamme on muuten edellisen omistajan toimesta istutettuja marjapensaita, jotka ovat varmaan jo minun ikäisiäni, voi miten onnellinen olen niistä muutamasta puskasta, kun koko muu vähitellen lumen alta paljastuva piha näyttää kynnöspellolta.

tulppaanikimppu
kattaus, marimekko, astiat, siirtolapuutarha
mämmi
IMG_0060
pääsiäinen, koristelu, koristeluidea

Pihasta puheenollen, etsin tällä hetkellä pihasuunnittelijaa, joka voisi tarttua tuohon 3500 neliön haasteeseen! Kaipaisin suunnittelijalta ajatuksia ja ideoita erityisesti pihan suuriin linjoihin, aidanteiden valintoihin ja muihin isoihin ratkaisuihin. Nyt olisi hyvä mahdollisuus ilmoittautua tai vastaavasti suositella jotakin hyväksi kokemaanne suunnittelijaa! Ja samalla kuulisin mielelläni teidän ajatuksianne, jotka pihasuunnittelijaa käytitte, saitteko rahoillenne vastinetta?

Kevätfiiliksissä,

Jenni

 

Comments

Essi / Esmeralda's
Reply

Täällä on vähän sama tilanne. Tekisi mieli pyytää pihasuunnittelija apuun kun on muutama kysymysmerkki vanhan pihan kanssa! Ei se pihasuunnittelu olekaan aivan helppoa…

Jenni

Varsinkin suurien linjojen kanssa on vähän haastavaa, niissä mieluusti käyttäisi pihasuunnittelijan asiantuntemusta avuksi! 🙂

Leave a comment

name*

email* (not published)

website