Pohdin tässä postauksessa yläkerran parvekkeen uutta aktiivisempaa elämää. Suunnitellessani tajusin, että miksi suotta mennä merta edemmäs kalaan, kun omalta pihalta löytyy vähän jo elämä nähnyt pöytä ja pari tuolia, jotka saavat nyt jatkoaikaa parvekkeen kalusteina.  Puutarhaan etsiskelemme kokonaisuutta, jossa olisi vähän useampi istuin ja pöytäkin hiukan tukevampi.

Halusin parvekkeelle vain helppoja ja säätä kestäviä materiaaleja. Sellaisia, jotka eivät hätkähdä pientä vesisadetta. Matot ja muut tekstiilit ovat siis oikeastaan poissuljettuja. Ainoa sopiva tekstiili on huivi, jonka voi heittää hartioille parvekkeelle mennessä ja ottaa lähtiessä mukaansa. Niin ja kankainen lautasliina on sitä parasta arjen luksusta.

Olen oikein tyytyväinen pieneen salaiseen yrttitarhaani, jota ajattelin vähitellen kasvattaa muillakin paahdetta kestävillä kasveilla. Valkoisessa kulhossa kasvaa jo kolmas satsi herneenversoja. Noita napsimme salaattiin tai syömme ihan sellaisenaan. Nyt versot pääsivät parvekkeelle saamaan vähän valohoitoa.

Viimepäivät ovat jälleen muistuttaneet pienten asioiden merkityksellisyydestä. Siitä, miten juuri tänään ja tässä hetkessä saa iloita ja olla kiitollinen tästä kaikesta mitä ympärilleen on saanut. Ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että voi maistaa, haistaa, halata tai olla ylipäänsä elossa. Kummitätini nukkui hiljattain pois sairauden uuvuttamana. Olo on tyhjä, surullinen ja lopullisuuden äärellä sanaton. 

Jenni