Pihahommia

IMG_9846

Täällä on viikonloppu vietetty pääosin ulkosalla. Puutarha alkaa vähän kylmänpuoleisesta keväästä huolimatta heräillä vähitellen kunnolla kukkaan. Olen iloinen, että ihan vahingossa tuli valittua pihan rakentamisvaiheessa kahta eri aikaan kukkivaa pensasaitaa. Tällä hetkellä kukassa on tonttia kiertävä isotuomipihlaja. Kun sen kukinta menee ohi, saa vuoronsa kivirinteen yläpuolella kasvava koivuangervo.

IMG_9829
IMG_9826
IMG_9852

Kesä on kai virallisesti alkunut, kun nuorimmainen nukkui päiväunet pihakeinussa ja  lasten leikkimökkileikit ovat täyttä päivää käynnissä. Itsekin myönnän kyllä torkahtaneeni pihakeinuun, niin mukavasti aurinko lauantaina lämmitti.

IMG_9814
Pihakeinu on rakas, sillä on ikää jo kolmekymmentä vuotta.
Alppiruusu aloittelee kukintaa!
Alppiruusu aloittelee kukintaa!
IMG_9837
IMG_9849
IMG_9859

Kuka muu harrastaa illan tullen kierroksia puutarhassa? Etenkin tänä keväänä, kun matkan varrelle on sattunut synkkiä pilviä, olen kokenut puutarhan erityisen rakkaaksi. Vaikken hortonomin taidoilla vielä pääsekään kehuskelemaan, nautin tekemisestä kovasti. Puutarhassa tärkeintä ei olekaan lopputulos, vaan tekemisen ilo. Puutarha on kiireen katkaisija ja abstraktia työtä tekevälle paikka, jossa konkreettisesti pääsee tekemään ja sitten näkemään käsiensä jäljen.

IMG_9854
IMG_9856
IMG_9855

Yhtään liioittelua ei siis kohdallani ole se kuuluisa kiinalainen sananlasku puutarhan hoidon tärkeydestä..

Mutta, nyt on taas kierrokseni aika. Ehkäpä istahdan hetkeksi pihakeinuun haistelemaan yöilmaa.

Kauniita unia,

Jenni

Comments

Elina
Reply

Teillä on kaunis piha 🙂 Meidän piha on vielä tämän kesän hiekkapelto, jossa ainoat vihreät on rikkaruohot.

Jenni

Kiitos <3 Sellainen meilläkin oli ensimmäisenä kesänä muuton jälkeen 😀 Ja Tsemppiä, kylä se siitä rakentuu vähitellen!

Muuttuvakotini Päivi S
Reply

Oi, kuinka kaunis piha teillä. Ihania kiviä ja istutuksia. Tuolla kyllä viihtyy ja toivotaan, että tulisi lämin kesä 🙂

Jenni

Kaunis kiitos <3 Lämmintä kesää toivotaan täälläkin!

Viivi / Valkoinen Soihtu
Reply

Teidän piha näyttää kyllä todella kauniilta ja toimivalta! Nyt kun loma alkoi, niin itselläkin on aikaa keskittyä hieman enemmän pihanhoitoon ja ensimmäinen homma olisi kesäkukkien hankkiminen:)

Jenni

Kiitos kaunis! <3 Me ollaan vähän sellaisia ulkoimaeläjiä, viihdytään pihalla keväästä syksyyn 😀

marjo
Reply

Mikä on tuo kaunis purppuran värinen kukka tuossa portaiden vieressä? Joku kivikkokasvi?

Jenni

Moi Marjo! Kasvi on patjarikko, kivikkokasvi, joka viihtyy tuossa rinteessä aika vähässä mullassa tosi hyvin 🙂 Samaa kasvia on myös ainakin valkoisena, sekin on tosi kaunista 🙂

^ Samaa tulin kyselemään, eli tuon kivikkokasvin nimi kiinnostaa? Kauniilta näyttää pihanne! Antaa toivoa meille pihan rakentamisen juuri aloittaneille… ehkä meilläkin kasvaa joskus nurmikko ja on istutuksia!

Jenni

Patjarikko, kivikkokasvi! 🙂 Ja kyllä, toivoa on ;D

Hanna
Reply

Mekin harrastetaan miehen kanssa tuota iltasella puutarhassa kiertelyä 🙂 Varsinkin näin alkukesästä on aivan ihanaa bongata lähes joka ilta joku uusi maasta nouseva putkahtelija. Ja joka ilta se kierros on tehtävä, siinä näkee samalla hyvin kättensä jälen.

Jenni

Kyllä ja et arvaa miten ihana oli reissun jälkeen tehdä kierrosta (heti yöllä tietenkin) pihassa, niin paljon uutta ihasteltavaa 🙂

Laura
Reply

Moi. Ihania nää pihakuvat. Saako tarkempaa tietoa, mitä nämä sun kasvit on?

Leave a comment

name*

email* (not published)

website