Rosmariini

Rosmariini

Ehkäpä kaunein yrtti, jos minulta kysytään! Toistaiseksi nostan Rosmariinin aina yöksi sisälle lämpimään. Puutarhassa vihreää puskee joka puolelta ja iltaisin on hipsittävä pihalle tutkimaan ketkä sitkeimmät ovat selvinneet lumettomasta talvesta. Upea vaaleanpunainen Sarah ei ole vielä osoittanut mitään elon merkkejä, ankara talvi tai jokin eläin taisi viedä Sarahin mennessään. Nyyh. Vai kelpaako Pioni millekkään eläimelle?

Pekka selvisi (alppiruusu, ei naapuri, vaikka selvisi sekin) jälleen upeasti pitkistä kylmistä kuukausista. Niin se vain on oikonut käppyrälle painuneet jäsenensä valoa kohti. Odotan niin, että tänä kesänä Pekka kukkii komeampana kuin koskaan!

Kutkuttaisi kokeilla myös jotakin uutta kasvituttavuutta. Vaikka järki sanookin, että olemassaolevia pitäisi oppia ensin kunnolla kasvattamaan. Mitä teillä, joita puutarhakärpänen on puraissut, kasvaa tänä kesänä kukkapenkeissä tai kasvimaalla? Jokin ihastuttava uusi tuttavuus? Vai tutut rakkaat ja turvalliset?

Jenni

Rosmariini
Rosmariini

 

 

 

Comments

Reetta/Valkoisen talon Reetta
Reply

Rosmariini on kyllä kaunis, ja nätti ruukku!
Ajattelin laittaa lipstikkaa, se olisi uusi tuttavuus minulle. Syönyt siis olen, mutta kasvattanut en..

Jenni

Lipstikka olisi kyllä mielenkiintoinen!Kuivattuna olen sitä käyttänyt, mutta voisiko sitä käyttää tuoreenakin?

Reetta/Valkoisen talon Reetta

Tuoreesta lipstikasta tehdään ainakin aivan mielettömän herkullista keittoa!!

Jenni

Melkein on pakko sitten lipstikkaakin kokeilla! 🙂

Jenni

Pioni on kyllä melkeimpä upein Puutarhan kukkasista! Jännä nähdä nouseeko Sarah vielä, epäilen, muut pionit ovat jo sen verran nousseet!

Inka
Reply

Rosmariini on kyllä tosi kaunis. Itselläni parvekepuutarhassani on minttua ja meiramia ja sopivat niin hyvin monenlaisiin ruokiin, toinen suolaisiin ja toinen makeisiin, että meinaan ne pitää ”puutarhassani”. Talvella sitten katsellaan kuinka kauan kestää sisällä. Edellisen puolikkaan talven ainakin pärjäsivät hyvin.

Jenni

Minttu on ihana makeissa jälkkäreissä, sitäkin voisi laittaa kasvamaan, ainakin ruukkuun, jos ei avomaalle 🙂

Marita
Reply

Olisitko Jenni istuttanut pionin liian syvälle ja se ei ole jaksanut vielä nousta. Minulle kävi aikanaan juuri niin. Nostin juurakkoa ylemmäksi ja hyvästi kasvaa ja kukkii nykyisin. Sinähän voit varoen kuopsuttaa multaa hiukan pois siitä missä pionin pitäisi olla ja tarkistaa näkyykö punertavia alkuja tai sitten vain odottelet vielä. Omissa pioneissani on tällä hetkellä n. 10cm alut.

Jenni

Oli pakko mennä heti tarkistamaan, mutta ikävä kyllä syvemmälläkään ei ollut mitään elonmerkkejä. Minullakin muut pionit jo kymmensenttisiä. Näin helposti en kyllä anna periksi, vaan aion hankkia tilalle uuden vaaleanpunaisen Sarahin!;)

Virpi Mäkinen
Reply

Yritin jo aiemmin kommentoida kännykällä, vaan eipä onnistunut. Itselläni puutarhainnostus vaihtelee. Syttyy ja hiipuu. Yrtti-innostus ei kuitenkaan ole vielä sammunut. Basilikan tuoksu on minulle se kesän tuoksu. Lipstikka on huippu lihaliemen korvike. Minttu, oregano,salvia…

Jenni

Basilika on ihan oma lempparini myös! 🙂 Kevään ekat basilikat tomaatin ja mozzarellan kavverina! <3

hanna
Reply

Hei tosi hauska tapa nimetä kasvit lajikkeensa mukaan! Ehkä tällekin puupäälle jäisi paremmin mieleen nuo istutettujen perennojen nimet, jos alkaisinkin nimetä niitä hieman tutumman kuuloisilla nimillä? 🙂

Ja täälläkään ei jaksettaisi odottaa, että saataisiin vastavalmistuneen okt:n pihahommat käyntiin. Pahoin vain pelkään, että perennojen istutukset jää ensi vuoteen, tänä kesänä istutetaan vain nurmi, puut ja pensaat.

Onko se Sarah sitten vaikea lajike? Sitäkin haaveilen istuttavani tuonne pihalle sitten kun valmistuu.

Jenni

Osa Suomalaisten taimistojen alppiruusuista on nimetty hauskasti suomalaisilla ihmisten etunimillä, jäävät kyllä paremmin mieleen! 🙂 Sarah taitaa olla kasvupaikan ja istutussyvyyden kanssa aika tarkka tyttö! 🙂 Kannattaa kysellä ostaessa tarkat hoito-ohjeet puutarhalta!

Leave a comment

name*

email* (not published)

website