Tuolin uusi elämä ja kukkiva kaunotar!

Ystävämme tyhjensivät sukulaistensa mökkiä, josta riitti kalusteita jaettavaksi asti. Itselleni bongasin (kiitos vain O ja T) ihanan korituolin, joka oli joutumassa hyvää vauhtia kaatopaikalle. Jotakin juuri tämännäköistä tuolia olen pidempään yrittänyt jo kirppareilta bongailla, joten olin löydöstä enemmän kuin iloinen.

IMG_8278
IMG_8283

Ensin ajattelin, että tuolin voisi maalata mustaksi, mutta saapa nähdä raaskinko, tuoli on nimittäin aika ihana näinkin! Ja sen lisäksi, että tuoli on kaunis kuin koru, siinä on tosi hyvä istua. Tälläisista löydöistä on jotenkin erityisen iloinen, kun tietää, ettei tarvitse ostaa uutena ja toisaalta tuoli saa vielä pitkästi jatkoaikaa.

IMG_8277

Toinen viimepäivien ilonaihe on ollut ehdottomasti tämä Moskovan Kaunotar, jalosyreeni, jonka istutin viime keväänä. Puu on täynnä upeita kukkia, joten on mitä ilmeisemmin juurtunut paikalleen hyvin. Osaako joku asioista paremmin perillä oleva puutarhuri kertoa, uskaltaako juuri tätä lajiketta tuuheutumisen toivossa leikellä? Tuntuu, että jokaisella puulla ja pensaalla on omat suosituksensa ja toisinaan niiden kanssa on iloisesti sekaisin!

IMG_8264
IMG_8262
IMG_8268

 Vaikka terassikahvit ilman villasukkia ja pipoa ovat haave vain, mieli on kesäinen! Miten sitä osaisi ollakkaan, jos Juhannusviikolla olisi lämmin?!

Iloista maanantaina!

Jenni

Comments

Kaisa
Reply

Kaunis tuoli!

Nina
Reply

Minä kaipailin makuuhuoneeseen pientä korituolia, ja juuri samanlainen tuoli kuin teillä löytyi vanhempien varastosta. Tuoli on kyllä ihana! Ja samoilla linjoilla olen maalauksen suhteen: tuoli on täydellinen juuri noin! Rentoa juhannusviikkoa!

Jenni

Ihana löytö siis sullakin! 🙂 Juu ja kuulin juuri, että maali saattaa ikävästi hilseillä pinnasta pois, joten saa jäädä tälläiseksi! 🙂 Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle!

Leave a Reply to KaisaPeruuta vastaus

name*

email* (not published)

website