Uuden kodin inspiraation lähteet

Rakensimme tätä ensimmäistä kotiamme aika lailla tarkalleen viisi vuotta sitten. Olin jo silloin unelmoinut omasta talosta usemman vuoden, ennen kuin pääsimme projektissa vauhtiin. Samalla kuitenkaan minulla/meillä ei ollut kokemusta kodin suunnittelusta, tai edes kovin tarkkaa käsitystä siitä, mitä kaikkea on mahdollista uuteen kotiin hyvällä suunnittelulla saada. Varmasti paljon tästä johtuen nykyisessä kodissamme on useampia juttuja, joita olisin lapsiperheen arjen sujuvuuden kannalta ratkaissut toisin. Pieni kodinhoitohuone, joka toimii samalla kakkoseteisenä ja pukuhuoneena saunaan on tietenkin se yksi suurimmista. Toinen on tilojen tehokkaampi hyödyntäminen niin, että käytännöllistä säilytystilaa olisi saatu kotiin paljon nykyistä enemmän. Tykkäsin silloin ja tykkään yhä kovasti talomme klassisesta kauneudesta ja symmetriasta, josta vaikutteita on poimittu myös tulevaan taloon.

Kun noin puolitoista vuotta sitten aloimme puolileikillään puhua siitä, että joskus vielä rakentaisimme uuden kodin, oli suurin haaveeni voida asua joskus kuvan mukaisessa kodissa. Kuitenkin, asiaa rauhassa pyöriteltyäni onneksi mietin ja mietimme yhdessä asiaa tarkemmin. Suomi ja maailma on pullollaan kauniita koteja ja arkkitehtonisia taidonnäytteitä, mutta kuitenkin uutta kotia suunnitellessa on tärkeintä miettiä, mitä juuri me haluamme ja minkälainen tyyli on meille ominaisinta, muodeista ja trendikkyydestä välittämättä. Kuitenkin, yhä mielestäni tuo kuvan koti on yksi kauneimmista joita internetin syövereistä löytyy ja joitakin elementtejä tästäkin kokonaisuudesta on ollut omaa suunnitellessa mielessä.

Villa-Wallin
villa Wallin, http://nordicdesign.ca/

Olen aina rakastanut tanskalaishenkisiä koteja, jyrkkiä kattoja, pyöreitä ikkunoita ja ikkunoiden ruutuja. Minulle ei kuitenkaan istu romanttinen sisustustyyli tai arkkitehtuuri, vaan olen yksinkertaisten, suurien linjojen ystävä. Mieheni taas tykkää taloista, jotka myös näyttävät taloilta. Olemmekin usein naureskelleet, että kauneimpia taloja piirtävät lapset! Tykkään skandinaavisessa sisustuksessa juuri puun käytöstä ja tietynlaisesta huolettomuudesta. Sisustaminen ei ole kovaa tai kiiltävää, muttei myöskään rönsyilevää. Vain simppeliä, yksinkertaista ja tyylikästä.

Olen kerännyt Pinterestiin jo pidemmän aikaa taloja, joiden arkkitehtuuri ja muotokieli miellyttävät meitä. Näytän usein kuvia miehellekin ja kysyn saako tämä kuva peukkua, jos saa se voi jäädä kansioon. Tässä kollaasissa on koteja, joiden pohjalta meidän uusi koti on suunniteltu:

Inspiraatio_kollaasi
Kollaasin kuvat Pinterest ja Arkkitehtitoimisto Timlin 

Mielestämme koti on ilman muuta enemmän kuin pelkkä talo. Koti muodostuu pihapiiristä, johon meidän uudessa kodissamme liittyy läheisesti myös pihasauna. Pihasaunaan haluamme ehkäpä päärakennusta modernimpaa muotokieltä, ehkäpä jotakin tässä kollaasissa näkyvää.

Insprisaatio_koosi_sisä
Kaikki kollaasin kuvat Pinterest

Mutta kiteytettynä: Uusi kotimme on selkeä, yksinkertainen ja skandinaavinen, julkisivultaan symmetrinen kaksikerroksinen puutalo. Uudesta kodista löytyvät myös ruutuikkunat ja se aina haaveilemani pyöreä ikkuna. Ei ultramoderni, muttei ihan perinteinenkään, vaan jotakin juuri meille sopivaa. Nyt kun talon piirustukset ovat ulkona, olen aika rakastunut tähän kokonaisuuteen. Saimme hyvin koottua kotiin juuri ne elementit, joita siihen halusimme. Tässä jo vilautus julkisivusta, mitäs tykkäätte?

inspiraatio_julkisivu

Se, kuka talomme toimittaa ja miksi, siitä kerron tarkemmin ensi viikolla. Paljon muutakin kerrottavaa on muun muassa pohjaratkaisusta, puhumattakaan uuden kodin sisustamisesta!

Pus,

Jenni

Comments

Muuttuvakotini Päivi S
Reply

Hyvältä näyttää 🙂 Ihanan paljon isoja ikkunoita. Ihana projekti teillä edessänne. Innolla odotan alkavaa projektianne, kiva alkaa seuraamaan sitä 🙂

Jenni

Kiitos kaunis, ihana ja iso projekti, kivaa ja jännää yhtäaikaa!

suvi m / Valkoinen Harmaja
Reply

Kuten instaan jo kommentoin, vaikuttaa tosi paljon sellaiselta talolta mistä mekin haaveillaan…jos nyt enää päädytään rakentamaan. 😉 Ihanaa päästä seuraamaan teidän projektia!

Jenni

Hauska sattuma, ei sitä tiedä miten innostutte! 😀 Kivaa, kun olet messissä seuraamassa meidän toilaikuja! ;D

iDiS & iNTeRiÖÖRi
Reply

Oikein kivalta vaikuttaa ja miten hienoja inspiskuvia sulla onkaan kerättynä! Itse takerruin nyt tuohon mustaan moderniin saunaan…se ulkosauna puuttuu edelleen ja varmaan ensi yökin menee unelmoidessa siitä 🙂 Kiitos näiden kuvien, hih !

Jenni

Hih, anteeksi yöunien menetyksestä, tuo rakennus on kyllä niin herkku! 🙂

Kaisa
Reply

Tanskalaiset talot ovat kyllä kauniiita. Ihana julkisivu, kivaa päästä seuraamaan projektia tarkemmin!

Jenni

Seurattavaa varmasti riittää, sen verran isosta projektista on kyse! 😉

Jenni

Kiitos kaunis ja kivaa, että olet mukana seuraamassa! 🙂

Mari
Reply

Oi kuinka hienoa kuulla teidän uudesta rakennusprojektista! Mutta nyt olen hypännyt kärryiltä; miksi kaipaatte jo uuteen kotiin? Onko teilläkin rakentaminen verissä vai kaipuu eri maisemiin? Nykyinen kotinne kun näyttää niin unelmalle 🙂 Suunnitelmanne näyttävät joka tapauksessa mahtaville; odotan innolla lopputulemaa!

Ja nyt viimein muistin lisätä blogisi bloggerin listalle – instan puolelta en ikinä ole ehtinyt kurkkaamaan blogiin asti, mikä harmittaa jo nyt; niin paljon rästissä lukemista 😀

Jenni

Meillä rakennuskuume nosti päätään pikkuhiljaa, ja viimeinen niitti oli, kun omat vanhempani isnnostuivat kanssamme talokaupoille tästä nykyisestä kodista! 🙂 Nyt ollaan siis kovasti jo uuden äärellä ja rakennusprojekti hyvässä vauhdissa! 🙂 Tervetuloa seurailemaan jatkoa! <3

Sollemnia
Reply

Voi miten kivaa ja jännittävää! Odotan mielenkiinnolla lisäpostauksia aiheesta 🙂

N/TillinRaksa
Reply

Kauniita, upeita inspiraatiokuvia! Olen toivottomasti rakastunut tanskalaiseen arkkitehtituuriin ja haimmekin siitä jonkinverran vaikutteita nykyiseen mustaan taloomme. Jos nyt voisin valita toisin, olisi talomme katto vastaavanlainen kuin ladossa, tai mahdollisesti viistokatto. Tosin toteutus olisi ongelmallinen,
mutta onneksi aina saa haaveilla. Jään mielenkiinnolla seuraamaan 🙂

Leave a comment

name*

email* (not published)

website