Uusi piikikäs ystävä

kaktus

Aika täällä väliaikaisessa asunnossa (onneksi) vähenee kokoajan. Olen vähitellen aloitellut myös pakkauspuuhia, vaikka vielä tässä kuussa emme olekaan uuteen kotiin muuttamassa. Olen pitänyt viimeisen puoli vuotta käytännössä sisustuslomaa, mitä tulee tämän kodin sisustamiseen. Huomaankin, että minulla on suorastaan ikävä niitä hetkiä, kun saan rauhassa keskittyä rymsteeraamiseen

eukalyptys, hem, key
artek

Muutamia pieniä inspiroivia sisustushankintoja olen kuitenkin uuteen kotiin ehtinyt tehdä. Yksi niistä on tuore piikikäs ystäväni, kaktus, joka täällä asunnossa näyttää isolta, mutta epäilen uudessa kodissa sen näyttävän pikkiriikkiseltä. Kaktuksen lisäksi ostin muutamia kullanvärisiä pyyhekoukkuja, jotenkin kulta kaikkineen houkuttelee juuri nyt.

house doctor, koukut

Eukalyptyksen oksat muuten ovat kiitollisia maljakkokukkia, kuivuessaankin ne menevät vain hauskasti käppyrälle ja näyttävät mielestäni oikeastaan tosi kivoilta myös tuollaisena.

skandinaavinen sisustus

Marraskuu tuo mukaan paitsi tiukan viimeisten rutistuksen raksalla, myös 2/3 lapsen syntymäpäivät. Lasten kunnianhimoisena tavoitteena on pitää syntymäpäivät mahdollisimman monelle kaverille, äidin pohdittavaksi jää, miten kemut käytännössä järjestetään kun tilat on varsin rajalliset. Luulen kuitenkin, että sopu sijaa antaa. En vain voi olla ihmetelemättä, mihin se vuosi meni, ihan juurihan me juhlimme kuusivuotiasta. <3

Käsillä alkaa olla vuoden pimein aika, jonka viettäisin iltaisin kieltämättä mieluummin viltin alla kuin raksapölyssä, mutta mitäpä sitä ei unelmiensa eteen tekisi!

Jenni

Comments

JohannaL
Reply

Oi oi, mikä ihana kaktus 🙂

Jenni

Tämä oli kyllä oikea valioyksilö, saa nähdä sitten miten kauan minun huomassani voidaan näin hyvin 😉

Muuttuvakotini Päivi S
Reply

Heips. Mie piikitän sinua blogissani tunnustuksella eli käyhän kurkkaan : ).

Kaktukset ovat kyllä kivoja ja kiva kun niistä löytyy niin monta eri lajiketta ja muotoa 🙂

Jenni

Voi Kiitos Päivi! <3 Saapa nähdä miten pitkä yhteinen taival meillä on tämän ystävän kanssa edessä, minun viherkasvihistoriani tuntien ei välttämättä mikään älyttömän pitkä 😉

Valoharjun Hevostila
Reply

Hauska juttu, katselin samanlaisia valkoisia koukkuja joku aika sitten mutta jäi silloin vielä kaupan hyllylle. Ihana kaktus ja koukut myös! 🙂

Jenni

Ihastuin koukkujen mattakultaan kovasti! 🙂 Kiitos, kaktus on kyllä komea yksilö 😀

Annukka
Reply

Ai että miten hieno kaktus. Meidän menossa se vaan taitais olla hetkessä nurin. 😉
Pieni hetki niin saat täysillä sisustaa uutta ihanaa kotia. <3

Jenni

No sitä täällä jo odotellaan <3

Leave a comment

name*

email* (not published)

website