Viisi vinkkiä toimivan kaksikerroksisen kodin pohjaratkaisuun

Kahden kaksikerroksisen talon rakentaminen on saanut pyörittelemään erilaisia talonpohjia ja miettimään neliöiden tehokasta sijoittamista oikeisiin paikkoihin. Uuden kodin pohjapiirustuksen suunnittelu lähtee aina ensisijaisesti omista tarpeista käsin, joten yhtä oikeaa ja parasta ratkaisua ei tietenkään ole olemassakaan. Keräsin tähän viisi meidän kolmilapsisen koiraperheen vinkkiä, joilla nyt vuoden asumiskokemuksella on saatu aikaan varsin toimiva kokonaisuus. Osa näistä vinkeistä soveltuu varmasti yksikerroksistakin kotia suunnittelevalle.

  • Panosta eteistiloihin – Tätä ei varmaan voi koskaan tarpeeksi korostaa, mutta perinteisesti taloihin suunnitellaan omasta mielestäni aivan liian pienet eteistilat ottaen huomioon Suomen sääolosuhteet. Oma neuvoni on, että lapsiperheen kannattaa uhrata muutama lisäneliö eteiseen, se kun palkitsee arjessa ihan joka päivä. Jos mahdollista, suunnittele pohjaratkaisuun arkieteinen riittävällä määrällä säilytystiloja. 15+7 neliötä eteistiloja tuntuu etenkin nyt erityisen hyvältä, kun kolme lasta lähtee aamulla suksien/monojen/luistimien ja talvitamineiden kanssa kouluun.
  • Makuuhuoneet ja vaatekaapit samaan kerrokseen kodinhoitohuoneen kanssa. Molemmista on kokemusta ja voin sanoa, että tämä ratkaisu, jossa vaatesäilytys sijaitsee samassa kerroksessa ja meidän tapauksessa vielä samassa tilassa kodinhoitohuoneen kanssa, pesee perinteisemmän ratkaisun sata-nolla. Meillä sekä makkarit, että kodinhoitohuone sijaitsevat yläkerrassa

  • Suihkutilat samaan kerrokseen kodinhoitotilojen kanssa. tämä on toinen ratkaisu, johon olen ollut erittäin tyytyväinen. Kodinhoitohuoneesta on meillä suora yhteys suihkutiloihin, se toimii erinomaisesti!
  • Kaikkeen et voi panostaa, jos haluat pitää talon kokonaispinta-alan kohtuullisena. Meidän pihistä kohteemme oli esimerkiksi suihkutila, johon 2 neliötä riittää meille hyvin. Toinen neliöitä säästävä ratkaisu oli jättää sauna pois varsinaisesta asuinrakennuksesta, joskus tulevaisuudessa rakennamme sen sijaan pihasaunan.
  • Luota itseesi ja kyseenalaista valmiita ratkaisuja, kodissa tulet asumaan sinä. Mielestäni tämä on tärkein kohta. Suunnittelet kotia sitten yhteistyössä arkkitehdin tai talovalmistajan suunnittelijoiden kanssa, kyseenalaista rohkeasti. Meidän alakerrastamme ei löydy yhtään makuuhuonetta tai kirjastohuonetta ja nyt vuoden käyttökokemuksen perusteella voin sanoa tämän olevan meille se toimivin ratkaisu ja näin neliöitä saatiin tarpeeksi esimerkiksi juuri eteiseen.

 

 

 

Jäikö listasta pois jotain oleellista? Olisiko sinulla vinkkejä kaksikerroksista kotia suunnittelevalle?

Jenni

Comments

Sarp
Reply

Ostan nuo teesit.
Samat käy soveltaen myös yksitasoiseen.
Sitä jäin miettimään että jos perheessä paljon urheillaan,
kodinhoitohuoneen olisi hyvä olla omalla sisään käynnillä
ja siksi ensimmäisessä kerroksessa.
Ehkä sitten siinä yhteydessä voisi olla perheen vaatesäilytys ja pukeutumistila.

Jenni

Kyllä, hyvä vihtoehto varmasti sekin. Meillä on noita enduroharrastajia, joten kakkoseteiseen pääsee myös omasta sisäänkäynnistä ja talon toinen pesukone löytyy myös kakkoseteisestä liukuovien takaa. Lisäksi jokaisella on oma vaatekori elfa-järjestelmässä samassa paikassa, johon voi osan vaatteista (lähinnä välihousuja, urheiluvaatteita, fleeseasuja jne) jättää.

Visu Sillvan
Reply

Teillä on aina vaan NIIN kaunista ja inspiroivaa! Nuo portaat <3 Eteinen vaikuttaa myös toimivalta! Me asutaan rivarissa kahdessa tasossa ja vaikka eteinen on ehkä normaalia taloyhtiöeteistä tilavampi, niin ahdas kuitenkin. Huippujuttu on se, että meillä on erillinen kodinhoitohuone sisäänkäynnin vieressä ja siinä kuraralli. Mun mielestä on taas ihan mahtavaa, ettei kodarin läpi kuljeta minnekään. Mutta onhan tämä vähän pyykkien kantamista paikasta toiseen kun yläkerrassa on suihkut & sauna, niin siellähän on sitten erillinen pyykkikori koko ajan täynnä ja pyykkejä saa kantaa portaissa jatkuvasti. Sehän ei ole kovin turvallistakaan… Ehkä ihannekombo olisi se, että erillinen kodinhoitohuone olisikin yläkerrassa ja alakerrassa vain tuollainen kuraeteinen ja ulkovaatesäilytys. Niin taitaa monella ollakin.

Jenni

Voi kiitos Suvi <3 Asuimme raksa-ajan muuten ihanassa kaksikerroksisessa rivarissa, mutta eteistilat olivat vielä tavallistakin pienemmät, jaksan ihmetellä, miten sekin kohtuuullisen uusi talo oli suunniteltu sellaiseksi. Edellisessä kodissa meillä oli myös paljon sitä pyykkien kantamista ja sen välttämiseksi päädyimme tähän ratkaisuun. Meiltä löytyy kuraeteisestä liukuovien takaa myös pyykkikone ja yksi hyllyllinen tilaa jokaisen vaatteille. Näin välikerrastoja, fleeseasuja jne joita tarvitsee usein ulos lähtiessä voi säilyttää alhaalla. Ja likaisten endurokamojen pesu onnistuuu myös alakerran kakkoseteisessä, se on hyvä juttu. 🙂

Elina
Reply

Oon samaa mieltä kodinhoitohuone ja suihku/saunatilat vierekkäin.

Jenni

Kyllä, tämä on ollut tosi hyvä ratkaisu ja vähentänyt vaatekappaleiden vaeltelua huomattavasti 🙂

Leave a comment

name*

email* (not published)

website